Ennakoiva kunnossapito
Kunnossapito on murroksessa. Laitoksissa on enemmän laitteita, kuin koskaan aikaisemmin. Varaosien toimitusajat ovat pidentyneet. Kunnossapidon henkilöstö tasapainoilee korjaavan ja ehkäisevän huollon välillä.
Alati kehittyvä teknologia mahdollistaa jatkuvan parantamisen; tämän päivän erinomainen on huomisen hyvä, sillä me opimme koko ajan lisää niin työmme tuloksista kuin niiden toimintaympäristöstä.
Korjaamisen välilliset kustannukset yltävät helposti suorastaan hirvittäviin mittasuhteisiin. Toisaalta laitteiden kunnonvalvonnassa pystytään jo nyt arvioimaan tarkasti ne hetket, jolloin toimenpiteisiin on syytä ryhtyä. Tietoa saadaan koko ajan lisää, joten ajoitukset paranevat jatkuvasti. Jalostamalla nykyinen käytössä oleva tietomassa informaatioksi, saadaan tekoäly valvomaan laitteita puolestamme.
KPA Uniconin PlantSys digitaalinen palvelualusta yhdessä asiantuntijoiden kanssa, auttaa yrityksiä siirtymään korjaavasta kunnossapidosta ennakoivaan kunnossapitoon.
Ajoitus on tärkein
Hieman etuajassa on hirvittävän paljon parempi hetki, kun hieman myöhässä.
Vahinko on aina halvempi välttää kuin korjata, sillä odottamaton seisokki on tuotannon pahin vihollinen.
Esimerkissä tekoäly on tunnistanut puhaltimen toiminnassa poikkeaman. Laitteelle suoritettu manuaalinen värinämittaus vahvisti laitteen vioittumisen ja laite huolletaan seuraavassa huoltoseisakissa. Kunnossapidon henkilöstö ei havainnut laitteen toiminnassa poikkeamaa käytön aikana. Normaalit laitteen toimintaan kuuluvat mittaushäiriöt kuten yllättävät piikit eivät sekoita tekoälyn toimintaa eivätkä aiheuta turhia hälytyksiä.
Reaaliaikaisen kunnonvalvonnan avulla on mahdollista havaita viat jopa kuukausia ennen laitteen vikaantumista, jolloin säästetään kunnossapidon kustannuksissa.
- Minimoidaan yllättävät vikaantumiset.
- Järjestelmä oppii laitteiden ja prosessien toiminnan itsenäisesti.
- Ei tarvetta asettaa manuaalisesti hälytysrajoja.
- Hyödyntää prosessisuureita, mittaustietoja ja erillisanturointia.
- Laitos- ja järjestelmäriippumaton.